Kyllä. Shoppilusta voi tulla riippuvaiseksi.

Ostoriippuvuus on käyttäytymistä, jossa ostamisen yhteydessä ihminen kokee voimakasta mielihyvää ja ostamisen huumaa, mutta ostamista seuraa pettymys ja masennus. Naisilla ostokiihko kohdistuu usein vaatteisiin ja kosmetiikkaan, miehillä eniten elektroniikkaan ja harrastusvälineisiin.

Mustavalkoisessa kuvassa viisi kiinalaisasuihin pukeutunutta henkilöä seisoo torilla. Miehillä on pitkät tekoviikset ja aurinkolasit. Kolme miestä kantaa käsissään mainoskylttejä. Mainontaa ennen television yleistymistä 1900-luvun alun Helsingissä. Kiinalaishahmot valmiina mainoskulkueeseen mainostamaan Mandariini-kurkkupastilleja. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, 1930.

Lievä ostoriippuvuus on ajoittain esiintyvää vastustamatonta halua ostaa tavaroita, joita ei välttämättä tarvitse tai joiden ostamiseen ei itse asiassa olisi varaa. Kun shoppailusta on tullut elämän keskipiste, voidaan puhua vaikeasta ostoriippuvuudesta. Tavaroiden ostaminen ja ostosten suunnittelu tulee yhä tärkeämmäksi ja heräteostosten tekeminen lisääntyy. Lisäksi aikaa menee ostamisen seurausten selvittelyyn, kuten tavaroiden piilotteluun ja palauttamiseen sekä ostovelkojen hoitamiseen. Kaikki tämä toistuu lähes saman kaavan mukaan kerrasta toiseen.

Mustavalkoisessa piirustuksessa nuori mies ja nainen istuvat metsässä. Molemmilla on pitkät lainehtivat hiukset. Mies soittaa huilua. Heidän ympärillään näkyy pieniä parrakkaita ihmishahmoja, elefantteja, perhosia ja lintuja Mainonta on yhä enemmän mielikuvien luomista. Helsinkiläisen diskon mainosjulisteessa on hyödynnetty hippiajan psykedeelistä tunnelmaa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, 1960-luku.

Ostoriippuvuutta ei kovin helposti ymmärretä ongelmaksi. Siksi kynnys ulkopuolisen avun etsintään on korkea. Ostoriippuvuus ei ole kuitenkaan harvinainen ongelma ja se yleistyy koko ajan.

Koristeellisessa mainosjulisteessa on kahdet naisen kasvot ruskeaa taustaa vasten. Naisten pitkiin hiuksiin on kirjoitettu yritysten mainoksia ja osoitteita. Naiskauneudella voi mainostaa kaikkea mahdollista. Mainosjuliste 1910-luvulta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.