Terroritekojen synnyttämä viha etsii purkautumisväyliä myös omassa lähiympäristössä. Ääri-islamilaisten ryhmien suorittamat terroriteot ovat kärjistäneet suhtautumista Euroopassa asuvaan muslimi- ja arabiväestöön. Monissa maissa on myös herätty huomaamaan, kuinka vähän kansalaiset tietävät maansa vähemmistöistä.
Helsingin islamilaisyhteisö syntyi 1800-luvulla Kaukaasiasta muuttaneiden tataarien myötä. Kuvassa kauppias Ymär Abdrahim perheineen. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, 1925.
Helsingissä siirtolaisten määrä on pieni moniin muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna. Vuonna 2004 vain 5 % kaupungin väestöstä oli ulkomaiden kansalaisia. Kuvassa päiväkotilapset Lucianpäivän vietossa Helsingin kaupunginmuseossa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, 1996.
Erilaisuuden hyväksyminen on yksi demokraattisen yhteiskunnan mittari. On tärkeä ymmärtää uskonnollisten ja etnisten ryhmien kulttuureja. Monikulttuurisessa ajattelussa tunnustetaan ryhmien erityisyys ja annetaan kansalaisten pitää omat tapansa, kunhan kaikki vain noudattavat lakia. Laillisuusperiaatteen mukaan kaikilla kansalaisilla on samat oikeudet ja velvollisuudet lain edessä, mutta vähemmistöryhmiä ei kohdella mitenkään erityisesti.
Erilaisuuden sietäminen ei kuitenkaan tarkoita kaikkien tapojen hyväksymistä. Väkivalta on väkivaltaa, eikä se muutu yhtään hyväksyttävämmäksi, vaikka oikeutusta haetaan uskonnosta tai kulttuurista. Kuinka pitkälle vähemmistöjen kulttuuria ja niiden erityispiirteitä pitää suvaita? Milloin on oikeutettua vaatia kansalaisia luopumaan esimerkiksi uskonnollisista tavoistaan yleisen edun nimissä? Helppoja, yleispäteviä vastauksia on vaikea antaa. Lakiin vetoaminen ei läheskään aina anna vastausta kysymykseen, saako muslimitytöt pitää huivejaan koulussa tai pitääkö Jehovan todistajien kieltoa verensiirrosta kunnioittaa kaikissa tapauksissa.