Kehottaisin ystävääni ottamaan yhteyttä järjestöön, joka tukee kiusattuja, ja tekemään mahdollisesti valituksen asiaan osallisista henkilöistä.

Useissa Euroopan maissa on lukuisia neuvontapaikkoja ja auttavia puhelimia, joista asiantuntijoilta voi saada henkilökohtaista neuvontaa ja apua.

Kuvassa vasemmalla on vierekkäin neljä mustaa, teroitettua lyijykynää, joiden kärjet osoittavat vinosti kohti otsikkoa. Oikealla on erillään neljästä muusta yksi musta, teroitettu lyijykynä, joka osoittaa viistosti ylöspäin, vastakkaiseen suuntaan muiden kanssa.Saksan työsuojelu- ja työterveyslaitos julkaisi vuonna 2003 esitteen Kun työtovereista tulee vihollisia ... – Opas kiusaamisen käsittelyyn. Se tarjoaa tietoa ja apua kiusatuille. Kuva: Bundesanstalt für Arbeitsschutz und Arbeitsmedizin.

Ruotsissa ja Ranskassa on kiusaamisen kieltävät lait. Saksassa asianosaisia auttaa työsuojelulaki ja yhtiölainsäädäntö. Thüringenin työtuomioistuin teki esimerkiksi vuonna 2001 tärkeitä päätöksiä kiusaamistapauksissa. Eräässä tapauksessa se vahvisti supermarketin johtajan erottamisen, kun tämä oli kiusannut erästä työntekijää.

Taideteos on tehty raudasta. Keskeltä tummaa, vartalonmuotoista massaa kohoaa kaksi kallomaista päätä. Massa yhdistää molemmat päät. Saksalainen taiteilija Walter Hanusch tehnyt yli 20 vuoden ajan teoksia, jotka esittävät kalloja ja vartaloita, jotka vääntyilevät omalaatuisissa asennoissa. Hyvä esimerkki on ”Die Eingeflippten” -teos (1996). Hanuschin taideteokset on tehty taivutetuista teräslevyistä ja löytyneestä rautaromusta. Ne esittävät usein ”kärsivää” ihmistä, joka ei oikein ole kotonaan maailmassaan. Kuva: DASA Dortmund, Koechlin.

Kiusaaminen vaikuttaa yritystoimintaan esimerkiksi poissaolojen ja tuotantoseisokkien sekä jopa tihutöiden kautta. On arvioitu, että kiusaamisesta aiheutuvat tuotannonmenetykset ovat Saksassa noin 12,5 miljardia euroa vuodessa, mikä vastaa maailman johtavan ylellisyystavarakonsernin Moët Hennessy – Louis Vuittonin vuoden 2004 liikevaihtoa. Lisäksi tulevat vielä kustannukset sairaudenhoidosta, kuntoutuksesta ja varhaiseläkkeelle siirtymisestä.