Koska heillä on ongelmia, he eivät voi hyvin.

Nuorilla on useita kasvuongelmia samanaikaisesti, mikä voi tuntua ylivoimaiselta. Heidän täytyy kasvaa aikuisten maailmaan ja kehittää samalla omaa persoonallisuuttaan ja suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Heidän on irrottauduttava kodista ja itsenäistyttävä, vaikka he tarvitsevat vielä kodin tunnesiteitä. Heidän on löydettävä oma seksuaalinen identiteetti, vaikka he eivät usein tunne oloaan hyväksi omassa kehossaan, jossa tapahtuu parhaillaan suuria muutoksia. Irtautuminen vanhemmista, epäonnistumisten kokeminen koulussa tai vaikea sosiaalinen tilanne voivat toimia kriisien laukaisijana.

Koska nuoruus on monien paineiden ja ristiriitojen aikaa, nuoret etsivät pakotietä tai helpotusta. Tässä tilanteessa huumeet muodostavat vakavan vaaran. Ongelmien ratkaiseminen huumeiden avulla voi johtaa noidankehään ja aiheuttaa fyysistä ja psyykkistä riippuvuutta.

Kuva on mustavalkoinen ja epäterävä. Kuvassa on käsi, kämmenpuoli ylöspäin, ja siinä täysi injektioruisku.I’ve seen the needle and the damage done
A little part of it in everyone.
But every junkie’s like a setting sun.
(Neil Young: The needle and the damage done)

Kanadalainen laulaja Neil Young menetti itse useita huumeriippuvaisia ystäviään yliannostuksen uhreina. Kuva: Helga Meyerdierks.

Elleivät nuoret enää selviä näistä kehittymisongelmista ilman päihteitä eivätkä enää osaa kontrolloida niiden käyttöä, seuraukset voivat olla kohtalokkaita.

”Kuvittelin, että jäisin viikonloppukäyttäjäksi. Jokainen, joka aloittaa hasiksella, kuvittelee niin, vaikkei tietysti tunnekaan ketään, joka olisi pysynyt viikonloppukäyttäjänä.” Lainaus: ”Huumeasema Zoo/Christiane F.” (Wir Kinder vom Bahnhof Zoo – Christiane F.)

Mies juttelee nuorelle tytölle metroasemalla. Miehellä on yllään sadetakki ja salkku kädessään. Tytöllä on valkoinen villapaita ja farkut. Hän sivelee hiuksiaan oikealla kädellään. Huumeasema Zoo / Christiane F.” (1980, suomennos 1981). Christiane F. tahtoi kirjoittaa tämän kirjan, koska hän halusi murtaa kasvuikäisten huumeriippuvuutta verhoavan häpeilevän vaikenemisen.